Tuossa aamulla katselin vanhoja päivityksiäni Facebookissa ja taas kerran näin kommentin perheenjäseneltäni, joka oli tympäisevä. Hän muutama vuosi sitten arvosteli joko suoraan tai teki sen rivien välistä. Kerroin 2011 miten isäni antoi kyydin kotiin ja siihenkin piti sanoa, että hän joutui kulkemaan bussilla ja kyllä on hyvä palvelu meikäläisellä. Olin vastannut takaisin, että tarvitsin apua lamppujen asentamisessa, niin johan pysyi suu kiinni ja kirjoituskädet kurissa. Monissa muissakin päivityksissä on ollut suoraa vittuilua päin naamaa ja arvostelua kuinka tein jonkun asian päin persettä - hän teki sen oikein. Ei kai voi voittaa jos sisaruksilla on yli 10 vuotta ikäeroa - etenkään jos toinen on aina olevinaan oikeassa? 

Mutta se siitä aiheesta. Harmittaa vaan, etten ole puolustautunut paremmin ja muistuttanut, ettei hänkään ole aina oikeassa tai tiedä, mikä on parasta kenellekin. Ei ole vain yhtä tapaa toimia. 

Olen myös tänään jutellut erään tutun kanssa paljon miten rasittavaa selän takana puhuminen on. Itse en koe, että kaikkea tarvitsee ääneen sanoa, mutta joskus on hyvä olla suora ja rehti. Sen suoraansanomisen voi hoitaa hienotunteisesti - ei siis tartte loukata toista mielipiteellään. Ja mitä oon itse havannoinut elämää, niin monesti nämä suoraanpuhujat, jotka mainostavat piirrettä kovaäänisesti, ovat pahimpia selkäänpuukottajia ja toisten jyrääjiä. (On kokemusta kahdesta mielipidejyrästä.) 

Jotta päivä ei olisi synkkä aiheiltaan ja ajatuksilta, niin sanonpa, että on mukavaa, kun partsilla käy lintuja syömässä kauraa ja talipalloja. Kerran bongasin tuossa jopa oravan, mutta häädin sen pois. Sen painoinen eläin olisi rikkonut jouluvaloripustukseni ja luultavasti myös talipallotelineen. Se häkkyrä tuskin kestää kurren kokoista elukkaa. Mutta ihanaa, kun saa ruokkia villieläimiä. Rusakkokin välillä käy partsin alla etsimässä ruokaa, joten siksi heitän sille kaurajyviä syötäväksi. Hih.