Olen seurannut keskustelua entisestä tuttavastani erään nettipalstan kautta, jolle olen kuulunut pian 10 vuotta. Kyseessä on pieni porukka, jolla on samoja intressejä perhe-elämässä ja niin pois päin. Ei siis mikään psykopaattien esiinmarssi. Itse en ole kiinnostunut entisen tuttavani vaiheista, koska hän aiheutti mulle vastoinkäymisiä ja valehteli usein päin naamaa, joten heivasin hänet pois elämästäni. Valitettavasti saan nyt lukea miten kamala vuosi hänellä on ollut - toisten kirjoittamana. Hän tuskin arvostaisi sitä, että hänen elämästään puhutaan ilman hänen lupaansa. Tuskin hän haluaa, että mä saan tietää hänestä enää mitään, sillä minähän hänet poistin elämästäni. Anyway, entistä tuttavaani surkutellaan kovasti ja puhutaan, että hän on hienosti selvinnyt kaameista hetkistään. Tässä kohtaa mä sanoisin, että hän on myös itse aiheuttanut itselleen tilanteita, joissa on hankala olla. Ehkä karma maksaa hänen perseilynsä samalla mitalla takaisin? Ei aina voi olettaa, että muut pelastavat ja suojelevat jos itse on väkivaltainen ja arvaamaton - kostonhalusta puhumattakaan. Itse en koskaan arvostanut hänen puheitaan väkivallasta eli niistä kerroista, jolloin hän oli hakannut jonkun tuntemattoman pahaan kuntoon. Väkivalta ei ole fiksun ihmisen ratkaisu, vaan puhuminen ja joskus on hyvä jopa poistua paikalta jos tilanne kuumenee. Toisen nenän, poskiluun tai leuan murtaminen ei ole vastaus ongelmiin, joita on kerännyt itselleen. Mulla itsellänikin on suuria ongelmia, muttei tulisi pieneen mieleenkään mennä hakkaamaan vaikka tätä entistä tuttua. Vaikka hän on osa ongelmavyyhtiä, niin pääsyyllinen olen minä, joten kannan vastuuni. Ei siinä mitään sen kummempaa. 

Entisestä tutustani voin sanoa vielä sen, että hän osasi olla myös kiva. Nyt se kiva puoli on peittynyt mielessäni valheiden peittoon. Voisin arvostaa häntä jos hän olisi tunnustanut heti rehellisesti tehneensä erään virheen, joka aiheutti mulle kiperän tilanteen, niin kaikki olisi hyvin. (Tässäkin se muuten taas tuli tajuttua, että nämä suoraanpuhuvat kailottajat ovat pahimpia. Valehtelevat ja panettelevat.) Poistin hänet elämästäni, koska en olisi voinut päästää häntä uuteen kotiini, koska mieheni olisi sanonut hänelle pahasti JA omatkin hermot oli repeämispisteessä luikuripuheiden takia. (Tähän liittyy paljon muutakin, mutta en ala niitä ruotia nyt tässä.) Toivon hänelle kuitenkin hyvää loppuelämää ja iisimpiä aikoja - oli hänellä millainen vuosi tahansa takanaan. No hard feelings and keep on smiling. 

Tähän loppuun voisin todeta, että olen oppinut varovaiseksi ihmisten kanssa. Enää en luota sokeasti kehenkään. koska yleensä sen seurauksena saa henkisen mustan silmän. Mulla on jo valmiiksi hyvin tummat silmänaluset, niin en kaipaa mustaa silmää niitten seuraksi. Luotan tästedes vain niihin, jotka ovat sen arvoisia ja jotka tunnen. Joku saattaa sanoa mun olevan kyyninen, mutta omasta mielestäni olen vain fiksu. Suojelen omaani enkä anna kenenkään enää talloa mua eli pitää kynnysmattona. Iän myötä karttuu viisaus, sanotaan - totta! 

Pitäkää toisistanne huolta, älkääkä valehdelko. Valehtelu tuppaa johtamaan huonoihin väleihin, ja pahimmassa tapauksessa välien lopulliseen rikkoutumiseen. Peace and love.